torstai 27. joulukuuta 2012

Hännällänsä hämmentää

Ihmiselläkin on evoluution jämäksi jättämä häntäluu, joka joskus historian saatossa on vielä ollut täysin kyvykäs häntä. Eilinen ilta kului serkkujen kanssa pohdiskellessa sitä, miksi hännästä on alunperin luovuttu, vai onko kenties mutaation seurauksena muodostunut hännätön esiapinapopulaatio, joka ei ole puissa pärjännyt ja näin on pitänyt siirtyä puusta maahan. Hännättömyyden alkusoitantoja kiehtovampi ajatus kuitenkin lienee, että jos olisi nyt häntä, niin mitä kaikkea sillä voisi tehdä.

Haluaisiko pitkän, karvaisen hännän, vai lyhyen ja jäntevän, jolla voisi vaikka auton vetää ojasta, olettaen, että muuten on lihasvoimiltaan tähän kykenevä. Keskusteluissa päädyimme myös siihen, että tahdosta riippumattomasti toimiva häntä olisi kätevä mielialan viestimisessä. Lajikumppani näkisi oitis, että nyt ei kannata lähestyä, kun tuolla tavoin häntä sojottaa, vaikka naamallansa olisi keinotekoinen virnistys.

Olisiko parturi/kampaamoiden lisäksi olemassa häntyri, joka häntäkarvoja trimmailisi ja värjäisi? Hännällisen ihmisen seksuaalikäyttäytymiseenkin hännällä voisi olla suuri vaikutus. Kenties olisi pöyheä ja suuri häntä merkkinä viriilistä lisääntymiskyvystä ja työmarkkinoillakin hienoimmin hännin varustuneet pärjäisivät muita paremmin.

Varmaan myös vallitsisivat tekohäntien pimeät markkinat ja kauneuskirurgiset toimenpiteet. Epätoivoisimmat niittailisivat ties mitä vappupuuhkia hännän virkaa toimittamaan. 

Ja mikäli hännän tarkoitus olisi vain ja ainoastaan esteettinen, voisiko esimerkiksi rikollisia rangaista katkomalla hännän? 

Niin kuin on laulussa jo aikanaan todettu, on häntä hämmentävä kapistus, joka kirvoittaa useita mielipiteitä.

1 kommentti:

  1. Käämäsen Viljokin hankki aikoinaan parranvälitys Topias Kantokyyryltä komean parran lisäämään auktoriteettiaan kunnanvaltuuston kokouksissa. Varmaan samoin kävisi häntien kanssa. Eipä aikaakaan kun esim hevosten hännät olisivat haluttuja. Kuutamoisissa pakkasöissä kaikuisivat eläinten rääkäisyt kun julmat hännänvälittäjät hankkisivat täytettä varastoonsa...

    VastaaPoista