keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Konvehdit, nuo pahuuden ruumiillistumat

Joulun lähestyessä on vaarana, että joutuu haluamattaan vastaanottamaan mielikuvituksettomilta sukulaisilta, tai tuttavilta pahoja konvehteja. Näin käy tuhansille ihmisille joka vuosi. Miksi sitten markkinoilla yhä on pahoja konvehteja ja eivätkö niitä antavat ole koskaan joutuneet niitä maistamaan? Minä en ainakaan kehtaisi marketin halpakonvehtirasiaa edes puolitutulle tyrkyttää. Omien kokemusteni mukaan konvehteja pölyttyy pöydällä vielä pääsiäisenäkin, jolloin kaupassa myydään jälleen pahaa suklaata yllätysmunien muodossa. Hyi.

Mitä voisi sitten pahoilla konvehdeilla tehdä, sillä syödähän niitä ei voi ja vieraille ei sellaista sontaa viitsi tarjota. Korkeintaan naapurin portaille voi anonyyminä konvehtiyllätyksen jättää, jos on oikein ikävä naapuri.

Konvehteja voisi käyttää vaikka maton alla jarrun ominaisuudessa, jos taloudessa on vaikka pieniä lapsia, jotka tykkäävät pää edellä kaatua maton luistaessa. Tällöin on maton oltava yksipuoleinen, eikä molemmin puolin käyttökelpoinen, kuten vaikkapa räsymatto on. Ellei sitten halua matosta hinkata konvehtitahraa irti tai pitää huolta, että matto on vain yksinpäin, aina.

Konvehdista voisi saada pätevän kynäntelineen yhdelle kynälle, tai liimamalla useamman konvehdin pahviläpyskään, useammalle. En tosin ole varma kuinka monta kertaa kynän voisi konvehtiin tökätä ennen kuin se ei enää pysy pystyssä. Mutta akuuttiin kynäntelineentarpeeseen konvehti voisi olla mainio.

Konvehdeilla voisi paiskoa pihalla mekastavia lintuja, taikka lapsia. Hyvässä lykyssä lintu söisi konvehdin ja kuolisi, en uskalla toivoa lapselle samaa. Kuolleesta linnusta saisi sitten vaikka hienon koristeen päähineeseen. Tai sen voisi kyniä ja sulista tehdä isot siivet, sitten kun tarpeeksi monta lintua olisi konvehtikuoleman kokenut. Lapsia joutuisi luultavasti nakkelemaan konvehdeilla toistuvasti, koska pökelöt kuitenkin söisivät sen ja pitäisivät sitä muka hyvän makuisena ja uudestaan tulisivat nurmikolle mekastamaan konvehdin toivossa. Eivät raukat ole oppineet, että konvehti on pahaa.

Huonoja esiintyjiä, kuten vaikka Yö-yhtyettä, voisi mätien tomaattien sijaan niin ikään paiskoa konvehdeilla. Tai sitten vain olla menemättä niiden keikalle.

Leikkisä jekuttaja tietenkin tekee konvehdeista tekokakan naapurin mummon auton konepellille. Jos sellaisen tekisin vaikka joka toinen päivä ja asettelisi täsmälleen samalle paikalle vaikka viikon ajan, sitten odottaisi kuukauden ja toistaisi koko homman, mutta tällä kertaa asettelisi tekokakan aina jonkin kirjaimen muotoon, niin, että siitä viikon loputtua muodostuisi ko. mummon nimi, niin kyllä sitä mummoa mietityttäisi, että olivatko ne ensimmäisen viikon kakat kirjaimen muotoisia, kun ei silloin tullut huomanneeksi ja jos olivat, niin mitä niissä sanottiin?

Mitähän kaikkea muuta kivaa voisikaan konvehdeilla tehdä?

Kaikki konvehdit eivät tokikaan ole itsensä perkeleen valmistamia, mutta suurin osa kyllä on.

2 kommenttia:

  1. niin no, riippuupi konvehdista. Mulle kyllä valitettavasti uppoaa suklaa kaikessa muodossaan turhankin hyvin. Toivon kyllä, että konvehteja ei joululahjaksi tule.

    VastaaPoista
  2. No hiilihankomies on ainakin suunnitellut ne konvehdit joiden sisään on pitänyt tunkea pähkinöitä! Ja sitten ne tummat konvehdit jotka ovat niin kitkeriä että tarttuvat kurkkuun...

    VastaaPoista